Haluatko liittyä jäseneksi ?

Jäsenmäärämme on noin 150hlö, pääasiassa Lahdesta ja sen ympäristökunnista. Ikäskaala on alle kouluikäisistä yli 80-vuotiaisiin. Valtaosa on kuitenkin nuorisoa. Universumin kummastelu ei suinkaan ole vain miesten puuhaa, onhan jäsenistämme sentään liki kolmannes naisia. Mitään vaatimuksia jäsenyydelle ei ole. Muistakaamme että olemme harrastusyhdistys joten jokainen harrastaa intonsa ja intressiensä mukaan.

Yhdistyksemme jäsenistössä on monia erittäin kokeneita harrastajia eri sektoreilta joten vasta-alkaja ja jo pitemmällekin harrastunut saa halutessaan tietoa, opastusta ja ohjausta kiinnostamallaan alueella. Tähtitornilla on jäsenillekin vielä uusi Meade 16" LX200 GPS-SMT teleskooppi jonka käyttöön jäsenet haluttaessa perehdytetään järjestämällä säännöllisesti siihen liittyviä kursseja ja tilaisuuksia etenkin talviaikana. Lisäksi olemme saaneet syksyllä 2009 jäsenten käyttöön SBIG 11000M STL-C2 ccd-kameran johon koulutamme jäsenet niin halutessaan.

Jäsenetuna on mm. kahdeksan kertaa vuodessa (vuonna 2017 45€) ilmestyvä Tähdet ja avaruus -lehti, lainausoikeus yhdistyksen kirjastosta ja vapaa pääsy tekemään havaintoja yhdistyksen välineillä. Kaikki jäsenet, uudetkin opetetaan halutessaan käyttämään kaukoputkia ja valokuvaamaan digitaalisesti horisontin yläpuolella tapahtuvia luonnonilmiöitä ja varsinkin deep sky-kohteita sekä informoidaan kaikin mahdollisin tavoin tähtiharrastukseen liittyvissä asioissa. Jäsenemme saavat Hki Ursan kirjallisuudesta n. 20% alennusta tähtitornin kautta. Postitamme myös jäsentiedotteen 2-3 kertaa vuodessa.

Lisäksi kaikilla jäsenillä on mahdollisuus tavata muita harrastajia Pirttiharjun vesitornilla joka kuun 1. ja 3. keskiviikko jäsenilloissa klo 18.00 ja kesän sovittuina aukiolo aikoina. Observatorion ja jäseniltojen käyntiosoite: Tähtitorninkatu 1, Pirttiharju, Lahti

Jäsenyydestä eroaminen tapahtuu ilmoittamalla siitä tieto sihteerille puh. 041 444 1276 tai sähköpostitse:

niina.suurhasko (a) lahdenursa.fi

Huomio! Helsingin Ursan jäsenet voivat olla jäseniämme 20€/vuosi.

 



Näin voit liittyä Lahden Ursan jäseneksi:

  1. Käy tähtitornilla talviaikana yleisönäytöksessä ja kysy tähtinäyttäjiltä, miten pääset Lahden Ursan jäseneksi.
  2. Kesälläkin tähtitorni on avoinna aurinkonäytösten aikaan. Ilmoitamme niistä erikseen. Voit kuitenkin käydä tähtitornilla keskiviikkoisin jäsenilloissa klo 19.00 alkaen tai kesän sovittuina aukioloaikoina liittymässä Lahden Ursan jäseneksi jos niin haluat.
  3. Lähetä email info(at)lahdenursa.fi ja kerro nimesi, osoitteesi ja syntymävuotesi.
  4. Lähetä postia Lahden Ursalle ja kerro nimesi, osoitteesi ja syntymävuotesi. Yhteystiedot löytyvät tästä.
  5. Soita puhelimella Lahden Ursan sihteerille. Yhteystieto löytyy tästä.
  6. Täytä liittymislomake nyt heti.


Sivut toteuttanut: Onet